Ehdokkaamme Kari Saarinen on ahkeroinut lukuisia mielipidekirjoituksia Salon Seudun Sanomiin. Tässä niistä uusin!
Pidetään huolta lapsiperheistä
Haluan muistuttaa, että tämän päivän lapset ovat tulevaisuuden työntekijöitä,
asiantuntijoita ja johtajia. Salossa kunnallisvaalien alla tämä tarkoittaa sitä, että
panostamme yhdessä heihin, jotka ovat huomisen toimijoita. Tämä tarkoittaa myös heitä,
joilla juuri nyt ei mene kovin hyvin.
Kaikki eivät löydä omaa paikkaansa yhtä helposti. Siksi tarvitaan lastensuojelua. Tämän
pitää olla riittävän varhaista puuttumista. Haasteisiin pitää vastata ratkaisuilla eikä
rangaistuksilla. Lasten ja heidän läheistensä voimavaroja pitää etsiä aktiivisesti jo silloin
kun erikoissairaanhoidon tutkimus on vasta epäilyn asteella. Kouluissa tulee olla riittävästi
neuropsykiatrisia valmentajia opettajien ja ohjaajien joukossa ja tukena. Myös opettajilla
tulee olla oikeus työnohjaukseen.
Perheiden tulee saada ratkaisukeskeistä tukea vanhemmuuden haasteisiin. Perhetyö ja
ammatillinen tukihenkilötoiminta kulkevat arjen haasteissa vierellä. Erityyppisiä sijoituksia
tulee käyttää tilanteen mukaisesti. Tällöinkin tulee toimia yhteistyössä perheen kanssa jos
se vain on mahdollista. Myös jälkihuolto pitää tehdä laadukkaasti saattaen nuori
aikuisuuteen.
Tehdään yhteistyönä huomisen hyvinvointia jo tänään!
Kari Saarinen, Salon Seudun Vihreät