Sari Pesonen jätti 11.6.2018 Kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen Salonjoen turvallisuuden parantamisesta.

VALTUUSTOALOITE SALONJOEN ALUEEN TURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI

Salon kaupungin joenrannan turvallisuudesta on ollut jo pitkään keskustelua kuntalaisten keskuudessa.

Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle on tullut vuosittain (2015-2018) kaksi ihmisen pelastustehtävää, jotka kohdistuvat Salonjoen torialueen kohdalle. Useimmiten nämä pelastustehtävät ovat keskittyneet henkilöihin jotka ovat menneet uimaan vapaaehtoisesti tai ovat olleet itsetuhoisia.

Pelastettujen henkilöiden lukumäärä on kuitenkin hälytystehtäviä huomattavasti paljon suurempi, koska ulkopuoliset ovat auttaneet pudonneen ylös joesta ennen kuin pelastuslaitos on ehtinyt paikalle. Kun sivulliset suorittavat pelastustehtävän, näistä hyvin harvoin enää ilmoitetaan pelastuslaitokselle.

Viikolla 20 on suoritettu yksi pelastustehtävä ulkopuolisen henkilön avulla, josta ei ole mennyt ilmoitusta pelastuslaitokselle. Viikolla 21 on suoritettu kolme pelastustehtävää ulkopuolisten henkilöiden voimin, joista yhdestäkään ei ole mennyt ilmoitusta pelastuslaitokselle.

Pelastustehtäviä suorittaneet ovat kritisoineet, ettei tartuntaköysiä ole riittävästi, pelastusrenkaat eivät ole olleet asianmukaisella paikalla eikä toisessa ole ollut köyttä lainkaan sekä henkilöitä ei olla pystytty nostamaan vedestä helposti. Muutamassa tapauksessa paikalle on tullut ulkopuolinen laiva, jonka kannelle henkilöt on pystytty nostamaan.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki tarkastaa, että pelastuskalusto on tehdyn pelastussuunnitelman ja lain mukainen sekä kunnoltaan hyvä. Kaupunki lisää tartuntaketjujen/tikkaiden määrää vähintään torialueen läheisyydessä, sekä huolehtii että isojen toritapahtumien aikaan kaupungin omistama pelastusvene on avattu, selkeästi tunnistettavaksi pelastusveneeksi, kaikkien käytettävissä ja että airot ovat paikallaan.