Salon seudun vihreät

Hallituksen kokous

Aika: 14.10.2015

Paikka: Salon kaupungintalo

Läsnäolijat: Toni Etelä (poistunut 18.57), Aleksi Jalonen, Altti Järvenpää, Maria Karp ja Juha-Matti Kyyrä.

  1. Avattiin kokous klo 17.45
  2. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
  3. Hyväksyttiin kokouksen esityslista.
  4. Hyväksyttiin edellisten kahden kokouksen pöytäkirjat.
  5. Hyväksyttiin uusiksi jäseniksi kaksi henkilöä.
  6. Päätettiin, että järjestetään yhdistyksen syyskokous 7.11 tai 14.11 klo 13 Veturitallin tiloissa. Altti varaa tilan. Tehtiin luonnos vuoden 2016 toimintasuunnitelmasta. Talousarvion ja toimintasuunnitelman hyväksymistä varten järjestetään hallituksen sähköpostikokous lähiaikoina, jotta syyskokouskutsut saadaan ajoissa lähtemään.
  7. Syksyn toiminnan suunnittelua: Päätettiin järjestää syksyn aikana vapaamuotoisempi sunnuntaikokous, johon pyydetään Eeva Koskista puhumaan arjesta Afganistanissa. Tähän tilaisuuteen kutsutaan erityisesti uusia jäseniä. Puhuttiin myös Kari Tiirikkalan kutsumisesta puhumaan maataloudesta.
  8. Muut asiat. Ei muita asioita.
  9. Päätettiin kokous klo 19.18.

 

_____________________                                        _____________________

Altti Järvenpää, puheenjohtaja                                 Maria Karp, sihteeri