Salon Seudun Vihreät pitävät tärkeänä, että Salo toimii avoimesti, tehokkaasti ja näppärästi lähellä kaupunkilaisia. Siksi Vihreät nostivat pormestarimallin keskusteluun jo vuonna 2013. Tänään 30.5.2016 kaupunginhallituksessa päätetään pormestarimalliin siirtymisestä.

 

Pormestari on poliittinen luottamushenkilö, jonka valtuusto valitsee keskuudestaan valtuustokaudeksi. Pormestari johtaa kaupunkia ja on vastuussa valtuustolle.

Euroopan neuvosto on suositellut EU:n jäsenmaille kunnanjohtoon pormestarimallia. Kansalaisten valitsema pormestari on useissa Euroopan maissa, esimerkiksi Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa, sekä Yhdysvalloissa. Kuntajohtajia tutkineen Tampereen yliopiston professori Aimo Ryynäsen mukaan virkamiesjohtoinen Suomi on läntisessä Euroopassa ”kummajainen”.

Kun kaupungin tehtävät soteuudistuksen myötä vähentyvät, voidaan kaupungin johtoakin keventää.

Pormestarimalli tarjoaa keinon kunnan toiminnan selkeyttämiseen, poliittisen johtajuuden vahvistamiseen ja läpinäkyvyyden lisäämiseen, jossa muodollisesti puolueettomat viranhaltijajohtajat käyttävät suurta poliittista valtaa.

Pormestarimallissa kaupungin poliittinen johtaminen saa kasvot. Tampereen pormestarimallista tehdyn kyselyn mukaan 85 prosenttia valtuutetuista on sitä mieltä, että malli on vastannut hyvin tai erittäin hyvin sille asetettuja tavoitteita.

Muutoksen mahdollisuus on nyt Salossakin. Kaupungin toimintakulttuuri ja poliittinen kulttuuri eivät muutu itsekseen. Nyt tarvitaan rohkeita päätöksiä ja päättäjien katseiden on oltava kaukana tulevaisuudessa. Ennen seuraavia kuntavaaleja tulee päätettäväksi myös luottamushenkilöorganisaation tiivistäminen.

 

 

Screenshot 2016-05-30 08.33.30