Tekstaripalstalla ihmeteltiin miksei Vihreät anna Hiiden koulun jatkaa rauhassa.
Hiiden koulun tilanne on kasvaneen oppilasmäärän vuoksi
kestämätön: riittämätön sisäilma ja vessojen vähyys ovat johtaneet tilanteeseen, jossa terveystarkastaja on joutunut puuttumaan koulun käyttöön.
Nyt koulurakennus on sidottu vain noin 50 oppilaan kouluksi terveystarkastajan määräyksestä.
Teimme päätöksen lakkauttaa hyväkuntoinen Rekijoki ilman minkäänlaisia ennakkoarviointeja, mikä on tietenkin osoittautunut kestämättömäksi päätöksentekotavaksi. Näin ei saisi tapahtua. Valtuuston ja kaupunginhallituksen tuloskortit edellyttävät molemmat ennakkoarviointien tekemistä.
Virkamiesten mukaan kaikki Hiiden
lapset mahtuisivat Rekijoen kouluun, joka vetää 80-100 lasta. Mm.
ruokailu sielä
voidaan järjestää erikseen ruokalatiloissa. Lisäksi sinne voidaan keskittää Hiisi-Rekijoki-Kiikala -alueen esikoululaiset. Kaikki oppilaat ja opettajat voitaisiin siirtää sellaisenaan Rekijoelle ja tarkastella sen jälkeen koulukuljetusreitit uudelleen, myös esikoululaisten osalta.
Kyseessä olisi siis Hiiden koulun toiminnan siirtäminen Rekijoen kouluun.
Vihreät pitävät tärkeänä, että nyt viimeistään on arvioitava kumpi rakennus on kestävämpi ratkaisu oppilaiden turvallisen ja hyvän kouluympäristön sekä kaupungin talouden kannalta.
Valitettavasti Salo menetti juuri osaavan lasten ja nuorten palvelujen päällikön kaupungin ylimmän johdon sekavan johtamisjärjestelmän tuloksena. Toivottavasti aloitteemme kuitenkin käsitellään, ennenkuin noin 20 lapsen siirrot Hiidestä muihin kouluihin toteutetaan.
Eeva Koskinen
Vihreän valtuustoryhmän pj